Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2017.

Kohti uutta vuotta

Hei kaikki!! Pojan ensimmäinen joulu on takana päin.  Nauttisin pitkästä aikaa joulusta ja tarkkailin ku poika meni ympäri ämpäri taloa kun oltiin  vieraissa. Mutta miten voin unohtaa ottaa kuvia koko joulusta!!! Onneksi muut hoitivat sen puolen puolestani :). Lahjojakin saatiin vaikka ei oikein mitään pyydetty. Poika sai autoja ja kirjoja. Muutama vaatekin taisi tulla.  Eikö sit iskeny nuha muhun taas. Nyt oon käyny keskiviikosta asti puoliteholla. Toivottavasti menis pian ohi et pääsee kinkkuja sulattelemaan. Huomenna mennään uuttavuotta juhlimaan kaverin luokse. Pääsee taaperot keskenään leiklimään ja ehkä vähän ilotulituksia käydään katsomassa. Mukavaa loppuvuotta kaikille. S-K

4 päivää jouluun

Kuva
Hei kaikki. Viikonloppu oli ja meni. Pikkujoulut olivat aivan loistavat. Meillä oli linnanteatterissa pikkujoulut, show what the Queens esitys oli aivan loista. Oli ihanaa nähdä kaikkia työkavereita ja päästä vähän tuulettumaan.  Sunnuntaina olo oli kans sen mukainen :D Huomasi taas naisen ja miehen krapulapäivien eron, ei mee aina nallekarkit tasan :D. Illemmalla olin ystävän kanssa piikkiön kirkossa laulamassa kauneinpia joululauluja. Eilen oltiin pojan kanssa parturissa siistimässä hänen tukkaansa jouluksi, miten voi pienellä kasvaa se niin nopeasti. En meinaa uskoa et jouluaattoon on enään 4 päivää. No loppuviikko menee herkkujen valmistelussa ja kämpän siivoilussa. Aattona me kierretään sukulaisia ja joulupäivänä molempien perheet tulevat meille syömään. Tänään olisi edessä kaupassa käyntiä ja konvehtejen tekoa. Mukavaa loppuviikkoa kaikille S-K

Joulukuun 12.

Kuva
Hei kaikki. On se vaan ihanaa herätä valkoiseen aamuun. Toivottavasti lumi pysyisi maassa jouluun asti. Omakotitalon omistajana se vaan tarkoittaa lumitöitä.  Viikonloppuna käytiin pojan ja pappan kanssa joulumarkkinoilla, harmikseen vesisade osui meidän kohdalle. Käynti oli pikainen, en saanut edes kuvia otettua. Mies oli koko lauantaipäivän pikkujouluissa. Saatiin pojan kanssa vähän siivottua ja laitettua joulua esille. Sunnuntaina meille tuli ystävä pariskunnat vauvojen kanssa kahville. 3 n.9kk ikäistä taaperoa meni ympäri kämppää. Odotan vaam kun kasvavat vähän isommiksi mikä meno sitten on :). Viikonloppunä pojalla alkoi myös nuha. Onneksi ei menoa haittaa. Hän on oppinut nyt parissa päivässä ryömimään, eikä äiti tahdo perässä pysyä:D. Tästä johtuen ekaa kertaa ikinä en saa kotiin kunnon joulukuusta, mutta päätin ostaa pöytä mallin.  Vielä pitäisi muutama joululahja käydä hankkimassa, onneksi on vielä päiviä jäljellä.  Lauantaina olisi minun vuoro mennä pikkujouluj

Miniloma

Kuva
Hei kaikki. Oltiin miehen kanssa minilomalla tampereella, juhlimassa 9v. Vuosipäivää.Minulle oli eka kerta ku kävin oikein siellä, tietenkin nuorempana käynyt särkännimessä.  Matka alkoi aika jännissä tunnelmissa, alkoi sataa lunta juuri kun lähettiin pihasta. Ja sade jatkui koko illan. Onneksi päästiin turvallisesti perille ja löydettii mutkien kautta hotellille. Illalla mentiin syömään Grillssoniin, ruoka oli tosi hyvää ja tunnelma oli mukava. Jotenkin unohtui ottaa kuvia ruuista, nälkä yllätti :). Oli ihanaa katso syömisen ohessa ikkunasta ulos kun maisemat saivat lumipeitteen.  Ajo reissu oli sen vertaa uuvuttava ettei jaksettu mennä sen enempää illalla kaupunkia katselemaan.  Aamulla käytiin hotellilla aamupalalla, jonka jälkeen mies jäi makoilemaan sänkyyn ja itse suuntasin hoitoon. Eikö hoito olekin onnistunut kun meinaa hoitopöydälle torkahtaa? Hoidon jälkeen lähdimme suunnistamaan keskustaan katsomaan joulutoria ja kuusta. Ihanaa huomata kuinka mukavia tamperelaiset ova

Taputuksen taikaa

Hei kaikki. Kohta on viikonloppu ohi, kaikkea taas kerkesi tekemään. Perjantaina käytiin kaverin kanssa martinex outletissa, porukkaa riitti siellä taas hyvin. Lähdin hakemaan aarikan kynttilä telinettä, ja sain sen vaikka oli enään muutama pöydällä jäljellä.  Olimme myös käymässä piikkiön joulukadun avajaisissa. Että rakastan asua pienessä kunnassa, aina ihanaa mennä erillaisiin tapahtumiin. Kaiken kruunasi se että illasta satoi lunta. Oli ihanaa päästä kampaajalle ja saada omaa aikaa,vaikka vain pari tuntia. Saada jutella rauhassa ystävän kanssa. Jenni on mun luotto kampaaja (Studio Flair).  Sillä välin kun olin kampaajalla oli mieheni opettanut poikaa taputtamaan. Nyt on viikonloppu mennyt taputtaessa. Että joku on innoissaan uudesta kyvystään. En ole kauheasti saanut laitettua joulua esille. Jotenkin ei ole yhtään jouluinen miele, veikkaan että johtuu tosta pimeästa ja sateisesta kelistä. Mukavaa loppu iltaa kaikille. S-K